Olemme erilaisiin netissä toimiviin bingo-peleihin erikoistunut yritys. Kerromme näillä sivuilla bingon historiasta sekä siitä millaisia mahdollisuuksia internet on tuonut tälle alunperin Italiassa kehitetylle pelille. Bingo soveltuu hyvin eri-ikäisille pelaajille lapsista vanhuksiin – perinteinen bingo on ollut erityisen suosittua eläkeläisten keskuudessa, mutta pelin siirryttyä yhä enenevässä määrin internetissä pelattavaksi, on peli houkutellut aikaisempaa enemmän myös nuoria pelaajia.
Pelin historia
Bingon juuret ulottuvat 1530-luvun Italiaan, jota voidaan pitää bingon synnyinmaana. 1700-luvun loppupuolella peliä alettiin pelata Italian lisäksi myös Ranskassa ja 1800- tai 1900-luvulla se saavutti Yhdysvallat. Pelin alkuaikoina pelinappuloina käytettiin papuja ja alun perin sen nimikin oli Beano. Pikkuhiljaa Beanoa alettiin kuitenkin kutsua bingoksi. Italiassa bingoa kutsuttiin sen alkuaikoina ”Lo Giuoco lel Lotto D`Italiaksi”. Suomessa bingoa alettiin pelata 1960-luvulla, kun peli oli ensin valloittanut naapurimaamme Ruotsin, josta se saapui maahamme.
Joidenkin mielestä ”oikeaa” bingoa alettiin pelata vasta 1930-luvulla ja onpa peliä ehditty käyttää sen vaiherikkaan historian aikana jopa pennsylvanialaisen seurakunnan rahankeruun apuvälineenä. Pelin alkuaikoina ongelmana oli, että usein pelissä ei ollut ainoastaan yhtä voittaajaa, vaan heitä oli useita. Tämän vuoksi pyydettiin apuun matematiikan asiantuntijaa ja hänen tehtäväkseen annettiin laatia ainutlaatuisia bingokortteja, joiden avulla voitaisiin taata, että jokaisella kierroksella pelin voittaisi ainoastaan yksi pelaaja.
Pelin perussäännöt
“Bingo!”, huudetaan perinteisessä bingohallissa, kun pelaaja on saanut pelikorttiinsa ruudukon täyteen merkintöjä. Ensimmäisenä ruudukkonsa täyteen kerännyt pelaaja on pelin voittaja. Perinteisessä pelissä pyritään keräämään omaan pelikorttiin tietty pelikuvio, joka voi olla esimerkiksi pystyrivi, vaakarivi tai pelikortin kulmasta toiseen kulkeva rivi. Käytössä on joko numerot 1-75 tai 1-90.
Suomalaisen bingoilun ominaispiirteitä
Suomessa on lailla kiellettyä jakaa bingovoittoja rahapalkintoina, minkä vuoksi suomalaisissa bingohalleissa on voinut voittaa ainoastaan tavaraa, kuten erilaisia elintarvikkeita, kodinelektroniikkaa tai erilaisia lahjakortteja. Kahvi on ollut tyypillinen bingohallista saatu voitto perinteisissä suomalaisissa bingohalleissa.
Bingohallien määrässä on tapahtunut muutoksia pelin suosion laskettua 2000-luvun aikana – halleja on nykyisin vähemmän kuin vielä 1990-luvulla. Tästä huolimatta useilla paikkakunnilla bingoa pelataan edelleenkin aktiivisella tavalla ja se on erityisen suosittu peli eläkeläisten keskuudessa. Koska bingoa on nykyisin mahdollista pelata myös internetin kautta, on tällainen online-bingo saavuttanut myös sellaisia nuoria pelaajia, joita perinteiset bingohallit eivät ole saavuttaneet. Koneistumisen myötä myös bingohallien pelit pyörivät nykyään lähes täysin koneiden avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että numerot arpoo kone ja kuulutuksista huolehtii erityisesti tätä tehtävää varten suunniteltu tietokoneohjelma. Pelaajat käyttävät nykyisin yleensä automaattisia tauluja eikä omaa bingoa enää tarvitse ilmoittaa, koska tämäkin tapahtuu automaattisesti.
Suomessa perinteistä bingoa käytetään usein varainkeruun välineenä, kuten pennsylvanialainen pappikin sitä käytti vuosikymmeniä sitten. Bingon avulla esimerkiksi yleishyödylliset yhteistö sekä urheiluseurat ovat keränneet rahaa toimintaansa.
Pohjoismaat sekä Yhdysvallat ovat olleet online-bingolle otollista maaperää ja siitä onkin tullut suosittu ajanviete myös Suomessa. Online-bingoa voidaan pelata joko yksin tai muiden pelaajien kanssa. Erilaiset bingon sivussa tarjottavat pelit ovat tyypillisiä online-bingossa ja tällaisia sivupelejä voivat olla esimerkiksi erilaiset tietovisat. Sivupelien avulla pyritään tukemaan pelaajien yhteisöllisyyttä – onpa pelin kautta löytynyt jopa sellaisiakin ystäviä, joiden kanssa on järjestetty bingon ympärille rakennettuja iltamia sekä piirejä. Online-bingoa voi pelata useasta maasta kotoisin olevien pelaajien kanssa, mutta jos haluaa pelata suomenkielisessä ympäristössä, on tämäkin mahdollista.
Suosion myötä pelistä on muokattu myös erilaisia seurapeleinä pelattavia versioita, kuten lasten bingoja, joissa voidaan käyttää vaikkapa erilaisia eläinhahmoja, jolloin peli soveltuu jo melko pienillekin lapsille. Bingon perussäännöt ovat niin helpot, että lapsikin oppii ne helposti!